keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Sisäseinien tasoitustyöt käyntiin

Eilen tiistaina alkoivat sisäseinien tasoitustöt ja kertaalleen tyhjennetty ja siivottu työmaa on taas täynnä tavaraa ja kittipölyä. Tämän viikon aikana pitäisi tulla valmista, jonka jälkeen seiniä päästään pohjamaalaamaan. Toki kuivatus täytyy hoitaa huolella ennen sitä...
Hankimme ilmankuivaimen puhisemaan ja jo pienen hetken kuluttua lattiakaivoon lorisikin mukavasti vettä.
Kosteusprosentti onkin seuraavat päivät melkoisen kova, ja kuivain saakin surista seuraavat pari viikkoa 24/7.



 Tekemisen meininkiä. Taitaa upota tasoitesäkki poikineen ennenkuin talomme seinät ovat maalausta vaille valmiina.


 Yläkerrasta tuli jo mukavan valoisa pelkän kittitasoitteen jälkeen. Kuva vanhempien makuuhuoneesta yläkerran aulaa kohti.



Yläkerran aulakin tuntui kasvaneen isommaksi .



Saunaosastollekin on jo ehditty tekemään jotain. Kuvassa pukuhuone.





Eteinenkin muuttui paljon valoisammaksi. Portaiden asennuksen jälkeen pääsee timpuriryhmämme tekemään wc:n takaseinän sekä pienen varastokopin joka jää sekin portaiden alle, jakotukin kohdalle.



Yläkerran makuuhuoneetkin ovat jo lähes valkoisia lattiasta kattoon.



Myös sähkömies oli päässyt sähkökeskuksen kimppuun. Keskukseen oli jo kytketty jokunen kaapeli, mutta melkoinen nippu niitä vielä roikkuu varaston nurkassa.
Kuvassa näkyy myös DIN-kiskoille asennetut Loxone -modulit. Mustat laajennusmodulit sekä vihreä Miniserver. Talon aivot.


5 kommenttia:

  1. Lattiaa ei kannatakaan enempää siivota, sillä lattialle tippuvat mäskit on helpompi siivota pois pölyn päältä kuin "puhtaalta" betonilta. Suosittelen imurointia siivoukseen, lakaseminen nostaa pölyn seiniin jota hiljalleen tippuu lattialle parisenkin vuotta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Imuri on kyllä ollut kovassa käytössä raksalla, eikä harjalla paljoa huvita siivoilla. Pölyn määrä on muuten ihan sietämätöntä.. Nyt viikonloppuna olisi juurikin tarkoitus noita "mäskejä" rapsutella, katsotaan miten käy.

      Poista
  2. Hei, itsellä on myös alkamassa talonrakennus projekti johon olin juuri tuota Loxonen systeemiä miettinyt. Sanoit että kyseessä olisi knx-hybridi, mutta ymmärsinkö oikein että Loxone kuitenkin ohjaa myös termostaateja ja lattialämmitystä eikä mitään knx ohjainta ole? Teettekö itse ohjelmoinnin vai sähkäri? Onnea projektiinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tässä vastauksia isännän avustuksella :)

      Loxonella ohjataan valaistusta sekä säädetään lattialämmityspiirejä. Huoneissa on knx-huonetermostaateilla varustetut valopainikkeet. Huonelämpötilat ja asetusarvot luetaan knx-väylän avulla Loxone-järjestelmään. Loxone-järjestelmä ohjaa näiden tietojen perusteella jakotukeissa olevia venttiilimoottoreita. Loxone-ohjelmassa olisi myös huonesäätimet, mutta meidän ratkaisu antaa mahdollisuuden käyttää joko huoneiden säätimiä tai vaihtaa säätö ohjelmaan, jossa on enemmän säätö mahdollisuuksia esim. kalenteriohjauksiin yms. Ja asetuksia on helppo muuttaa älypuhelimella tai tabletilla.
      Valaistusta ohjataan samalla periaatteella. Valopainikkeiden tiloista tieto Loxonelle, josta ohjataan valitut relelähdöt päälle.

      Knx-ohjelmoinnin tekee sähköliike, mutta Loxonen ohjelmoimme itse. Toivottavasti näistä vastauksista oli apua ja onnea myös teidän projektiin!

      Poista
    2. Hei taas,

      kiitos viimekertaisista vastauksistanne! Olen lopulta päätymässä samantyyliseen ratkaisuun kun te, eli taitaa tulla Giran huonetermareilla varustetut valopainikkeet.

      Olemme myös aloittaneet blogin kirjoittamisen, tosin olemme vielä aivan alkumetreillä enkä ole ulkonäköön ehtinyt satsata, ehkä sitten kun lomat alkaa :) Meidän blogin löytää täältä:
      http://taloarakentamassa.blogspot.fi/

      T. Santeri

      Poista