sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Viikon tapahtumia


Tällä viikolla on taas tapahtunut vähän kaikenlaista. Takka on muurattu loppuun odottelemaan piippua ja tasoitteita. Tiiveysmittaus tehtiin tiistaina. Tiistaina muurattiin myös pesuhuoneen seinät.
Keskiviikkona saimme sähköliittymän talon sähkökeskukseen.
Perjantaina piti olla myös valmispiipun asennus, mutta kohtalon sormi puuttui peliin ja asennus jouduttiin siirtämään ensi viikon lopulle. Asennuksesta enemmän siis muutaman päivän päästä


Tiilerin Oliver muurattuna. Myymälöissä takka näytti massiiviselta mutta meidän tulevassa olohuoneessa se näyttää jotenkin juuri oikean kokoiselta.

Tiiveysmittaus valmiina alkamaan. Tällä oviaukkoon asennetulla puhaltimella imetään kova alipaine taloon.


Meidän mittauksen suoritti Insinööritoimisto Henri Mäkinen Oy.


Samalla kuvailtiin nurkkia ja ikkunoita lämpökameralla. Kuvassa olohuoneen korkeat ikkunat. Ikkunoiden ja elementtien liitokset ovat aika haastavia.

'
Mittari raksuttaa. Keskus on vielä aika tyhjän näköinen, mutta täyttynee johdoista ja sähkötarvikkeista.


Pesuhuoneen seinät muurattiin Kahi-tiilillä. Saunaosastosta teemme oman postauksen hieman myöhemmin kunhan tilojen  rakentaminen edistyy.



2 kommenttia:

  1. Minkä vuoksi teille suoritettiin tiiveysmittaus? Meillekin sitä tarjottiin mutta emme ymmärtäneet mitä todellista lisäarvoa sillä saadaan asumiseen.

    VastaaPoista
  2. "Tiiviysmittaus uudisrakennukseen on tehtävä, jos energiatodistuslaskelmissa on käytetty parempaa, eli pienempää ilmavuotolukua kuin 4 (n50...q50)
    (Rakentamismääräyskokoelma (2012), D3, pykälä 2.3.2). "

    Eli tämä voi olla yksi syy/pakoittava asia tehdä mittaus. Eri kaupungeissa on vielä varmasti omat vaatimukset. Eli saatetaan vaatia ilmanvuotoluvun tarkentaminen ennen lopputarkastusta. Näin on kuulemma Tampereella.

    Meille oli yhtenä syynä myös tarkistaa tehdyt tiivistykset koska meillä oli monia erikoisia rakenneratkaisuja ja talotekniikan asennuksen yhteydessä tehtyjä läpivientejä mm. yläpohjassa. Ja osoittautui että mittaus ei ollut turha. Muutamia pahoja vuotokohtia löytyi joita ei silmämääräisesti olisi löytynyt.

    Eli meidän tapauksessa mittaukseen sijoitettu 400€ taisi jo maksaa itsensä takaisin....

    VastaaPoista