keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kipsivalupäivä

Tänään olikin sitten yläkerran vuoro saada kunnon lattia. Joka-Remontit Oy urakoi meille sinne kipsivalun.
Huolellisten valmistelutöiden jälkeen olikin mukava seurata kun ammattilaiset laittoivat hihat heilumaan.
Meille pumpattiin arviolta 6100 kg kipsimassaa ja noin kuution verran vettä lattialle. Siitä muodostuu noin 50mm paksu lattia. Yläkerran kylpyhuoneeseen tehtiin hieman matalampi valu, koska kaadot tullaan tekemään toisella tasoitteella. Kipsivelli kun on itsestään tasoittuvaa ja kaatojen tekeminen siis hankalaa. Joku urakoitsija tekee kuulemma kaadotkin kipsillä, mutta velliä katsellessa se ei tunnu mitenkään järkevältä...

Alla kuvakavalkadi päivän tapahtumista:


Pojan huoneessa on korkomerkit jo asennettuna.

Tarkkaa hommaa..

Kylppäriin tuli hieman matalampi valu. Kylppäristä puuttuu vielä yksi seinä. Seinää ei ehditty pystyttämään ennen valua koska kanavat olivat vinossa (tästä ei jaksa edes avautua). Aukkoon viritettiin lauta pitämään kipsivellit eri koroissa.

Kipsimassat olivat hiukan myöhässä, mutta tulivat perille. Kaikkiaan lavoilla tuli 7200kg kipsimassaa. Aivan kaikkea massaa ei tarvinnut käyttää.

Lastin purku sujui näppärästi perälaidassa kulkevan trukin avulla.


 Pumppuauton kontti on Jouni Kartaslammen itse suunnittelema ja rakentama. Kontin sisälle kätkeytyy kipsisiilo ja sekoituskaukalo pumppuineen ym. tekniikkaa. Nosturilla säkki siilonpäälle, säkkiin viilto pohjaan ja jauhe siilon uumeniin. Vettä sekaa ja pumpun avulla letkuun...


Ja eipä aikaakaan kun kipsivelliä päästiin pumppaamaan lattioille.
Massa tasoittuu hiljalleen huoneista toiseen. Oikealla kuvassa lastat (?) joilla lopuksi valettu kipsikerros "hevostellaan" eli siitä poistetaan ilma massan seasta.

Aika hyvältä näyttää...ja tasaiselta.

Yläkerran aulatila ja kylpyhuone.

Kivoja heijastuksia tytön huoneessa.

Nyt täytyy malttaa odottaa huomiseen kipsin kuivumista. Aamulla lattia on kuulemma kävelykunnossa!
Kipsivalun sisältämä vesi vapautuu ilmaan joten huomenna on tuuletuspäivä raksalla :)

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta. Olen yrittänyt löytää netistä tietoa ja kuvia kipsivalusta, mutta ihmisillä näyttää olevan aika vähän kokemuksia tuotteesta. Meillekin on tulossa kipsivalu yläkertaan. Kiinnostaisi tietää mitä tarkalleen ottaen teillä tuli kipsivalun alle? Myös kipsivalun toimittajaa haetaan varsinais-suomen alueelta.

    VastaaPoista
  2. Meillä on yläkerran lattiassa lastulevy ja sen päälle levitettiin kosteuden kestävä rakennuspaperi (=vahapaperi, Knaufilta) ja sen lisäksi reunanauha laitettiin kiertämään valun ja seinien väliin.

    Käsittääkseni Joka-Remontit Oy urakoi valuja isolla säteellä ja sen säteen sisään taitaa mahtua myös varsinais-suomi :)
    Olkaa tarkkoina että pyytämänne tarjoukset sisältävät tuon reunanauhan sekä riittävän paksun valun.
    On kuulemma paljon pumppareita jotka jättävät reunanauhan pois ja tekevät liian ohuita valuja. Muistaakseni minimi on Joka-Remonteilla 42mm. Ja reunanauha on ehdoton koska se pitää rakenteet erillään ja estää esim. puun elämisen vaikutukset lattiaan. Ja parantaa osaltaan myös askelääneneristystä.

    Eli sellaiset pumpparit jotka väittävät että pelkän vahapaperin nosto seinille riittää, voi unohtaa samantein!

    Meidän lattiavalun kuivuminen on jo hyvässä vauhdissa ja siellä on todellakin pinnoitusvalmis tasainen lattia :)

    VastaaPoista