keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Ilmastointiasennus alkoi


Viime viikolla saimme talopaketin reklamaatio korjauksiin kauan kaivattua edistystä. Vihdoinkin!
Enää taitaa olla listalla ikkunapielien paikkaukset ja korjausmaalaukset sekä ranskalaisen parvekkeen ikkunaoven vaihto hiukan matalampaan versioon. Tämä siksi että saamme olohuoneen yläikkunan yläreunan ja ko. oviaukon yläreunan samaan tasoon. Näyttää talo ulkoapäinkin sitten tasapainoisemmalta...

Tällä viikolla ilmestyi myös LVI-Nurmimäki Oy:n IV-asentajat työmaalle. Saadaan talotekniikkaakin enemmän paikoilleen. Sähkömieskin on tehnyt muutaman iskun raksalle ja jonkin verran on ilmestynyt rasioita seiniin. Kaapeleitakin on putkitettu ja vedetty eri puolille taloa.

Hienoa että hommat taas etenee. Jos ei nyt aivan harppauksin, niin ainakin isoin askelin.


Tekemisen meininkiä. Tavarat levällään.


Saunaosaston ja kodinhoitohuoneen väliseinässä on palkki jota ei saa lävistää. Joudutaan miettimään kotelointeja tai jopa alaslaskua kodinhoitohuoneeseen. No eiköhän tähänkin löydy joku ratkaisu...


Posipalkkien välissä kulkee kanavatkin ihan mukavasti.  Jää vielä tilaakin...


IV-kanaviston tuloilmakanavat tullaan eristämään niin että kanavistoon voidaan tarvittaessa asentaa jäähdytyspatteri. Tässä vaiheessa jäähdytys on siis vain varaus. Mutta eipä lisäeristeistä (Armaflex) ole haittaa lämmitysmielessäkään.


lauantai 12. lokakuuta 2013

On se hieno...


Keskiviikkona tehty lattia on jo kuivumassa hyvää vauhtia ja kuivumisen nopeuttamiseksi hioimme kiiltävän liimapinnan pois. Hiomakone oli melkoinen vekotin. Aika tarkkana sai alussa olla ettei peto karannut ikkunan läpi pihalle :)

Pukuhuone. Hiomakoneen visiitin jälkeen.

Olohuone ja syksyiset maisemat.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Lattiavalu. Vol 2...Vihdoinkin!


Pari viikkoa meni ennen kuin kaikki lattiat saatiin oikeisiin korkoihin. Tarvittiin vähän maanrakennusihmisiä ja useampi visiitti putkiurakoitsijalta.
Tästäkin huolimatta kuulin valuporukalta että joissakin kohtia jouduttiin nostamaan valupintoja jotta mm. kaikki kaivot saatiin valun sisään....aika uskomatonta säätöä! Mutta onneksi, ainakin vielä tällä hetkellä, kaikki näyttää nyt ihan hyvältä. Samalla valettiin myös sisääntulon ja pyörävaraston lattia sekä laatta ilma-vesilämpöpumpun ulkoyksikölle.

Kertaalleen asennetut putket irti ja pihalle.


Verkot pystyyn, styroksit pinoon ja soraa mäelle...


Pumppuauto toistamiseen tontin rajalla.


Siinä sitä kuraa menee putkessa. Etualalla osa korjausryhmien sotkuista. Nykyään on ilmeisesti liikaa pyydetty että siivotaan jälkiä..ilman eri sanomista.


Ikkunan (likaisen sellaisen) läpi napattu kuva keittiöstä olohuone/ruokailutilan suuntaan.

Sisääntulon ja pyörävaraston laatta valettuna.

Eteinen ja wc:n nurkka. Olohuoneessa ikkunat ovat todellakin "nollakorossa"...

Wc ja vähän kodinhoitohuoneen kulmaa.

"Saunamaailma" takana.. Kaadot ovat pesuhuoneessa ja saunassa erisuuntaiset. Siitä johtuen valukin on tehty lohkoissa.
Loppuviikolla olisikin lattian pinnan hiontaa tiedossa. Saadaan kuivuminen paremmin liikkeelle. Jännä juttu miten paljon valu tekee raksan ulkonäölle. Työmaa muistuttaa taas hieman enemmän taloa...

tiistai 1. lokakuuta 2013

Takka tontilla

Tässä kuva Tiilerin Oliver takasta. Meille siis on tulossa seinämallinen ja pyöreällä hormilla.


Tältä se tosin näyttää vielä.

Meille on tulossa olohuoneen takaksi Tiilerin Oliver nuotiotakka. Väriä mietin vielä...valkoinen olisi aina hyvä, mutta kun olen niin tykästynyt perusbetonin vaalean harmaaseen sävyyn. Mutta näyttäisikö se "keskeneräiseltä"? Toisaalta se näyttäisi niin hienolta! Pinnaksi en halua perusrappausta vaan ns. piirtopinnoitteen. Jos se vaikka olisi vähän vähemmän pölyäkeräävä ja helpommin siivottava.

Onhan tässä vielä aikaa miettiä ennen kuin se on ajankohtaista. Huomenna alkaa raksalla rautojen ja styroksien purku- ja korjausoperaatio. Katsotaan nyt kauanko siinä menee ja milloin on uusi yritys lattiavalulle.